|
|
|
||||||
|
|
kuntut.net > Sukututkimus |
||||||
|
|
SukututkimusKuntun suvun esittelyKunttu-nimisten sukua voidaan seurata noin 350 vuoden ajalta. Usea henkilö tahoillaan on tutkinut Kuntun sukua ja heidän polveutumisia aikojen saatossa. Kun Kuntun sukuseura vuonna 1991 perustettiin ja kokouksessa sukututkimuksia vertailtiin, saatettiin silloin todeta, että suku jakautui neljään eri sukuhaaraan esiintymisalueittensa perusteella. Sukuhaarat olivat: Savitaipaleen sukuhaara, Säkkijärven sukuhaara, Yläsommeen sukuhaara (Viipurin maalaiskunnasta) ja Merijoen sukuhaara (Viipurin maalaiskunnasta). Koska varhaisimmat maininnat Kuntuista löytyvät Savitaipaleelta oltiin sitä mieltä, että eri sukuhaarojen Kuntut ovat sieltä aikoinaan lähteneet. Kunttu-nimisiä henkilöitä asui Suomessa vuonna 1985 yhteensä 548 henkilöä. Säkkijärven KuntutVarhaisimmat maininnat ”Säkkijärven Kuntuista” ovat vuodelta 1662, jolloin Säkkijärven Vilajoella asui torppari Yrjö Nuutinpoika Kunttu perheineen. Hänen Kunttu-nimisiä jälkeläisiään asui vuonna 1939 edelleen Vilajoella ja muissa Säkkijärven kylissä. Sotien jälkeen 1940-luvulla kaikki joutuivat muuttamaan muualle Suomeen ja heidän nykyisiä asuinpaikkojaan ovat mm. Helsinki, Pernaja, Raisio, Kouvola, Miehikkälä ja Lappeenranta. Pertti Kunttu on tutkinut sukua ja häneltä saa sukuselvityksiä. Yläsommeen KuntutVarhaisimmat maininnat ”Yläsommeen Kuntuista” ovat vuodelta 1688, jolloin torppari Henrik Nuutinpoika Kunttu asui perheineen Johanneksen Kaislahden kylässä. Noin 100 vuotta myöhemmin kaikki hänen jälkeläisensä olivat muuttaneet Viipurin maalaiskunnan Yläsommeen kylään. Vuonna 1939 tämän suvun Kunttuja asui edelleen Yläsommeella ja lisäksi heitä asui myös Viipurissa, Uudellakirkolla ja Terijoella. Sotien jälkeen 1940-luvulla kaikki joutuivat muuttamaan muualle Suomeen ja heidän nykyisiä asuinpaikkojaan ovat mm. Lohja, Helsinki ja Tampere. Pertti Kunttu on tutkinut sukua ja häneltä saa sukuselvityksiä. Merijoen KuntutVarhaisimmat maininnat ”Merijoen Kuntuista” ovat vuodelta 1775, jolloin lampuoti Antti Kunttu asui perheineen Viipurin maalaiskunnan Merijoen kylässä. Hänen Kunttu-nimisiä jälkeläisiään asui vuonna 1939 edelleen Merijoella sekä Nurmin ja Järvenpään kylissä ja Viipurin kaupungissa. Sotien jälkeen kaikki joutuivat muuttamaan muualle Suomeen ja heidän nykyisiä asuinpaikkojaan ovat mm. Helsinki, Lahti, Kerava, Savonlinna, Seinäjoki, Pori ja Turku. Myöhemmissä tutkimuksissa on voitu osoittaa, että Merijoen Kuntut polveutuvat Savitaipaleen Kuntuista. Kyllikki Haapalinna on tutkinut sukua ja häneltä saa sukuselvityksiä. Savitaipaleen KuntutVarhaisimmat maininnat ”Savitaipaleen Kuntuista” ovat vuodelta 1658, jolloin Savitaipaleen Kunttulan kylässä asui Simo Henrikinpoika Kunttu perheineen. Simo oli ratsuväen luutnantti, lautamies ja valtiopäivämies. Simosta suku polveutuu ja suvun edustajia asuu edelleen Savitaipaleella sekä myös mm. Lappeenrannassa ja Luumäellä. Pertti Kunttu on tutkinut sukua ja häneltä saa sukuselvityksiä. Pertti Kunttu
Simo Kuntun isä Heikki Matinpoika oli aikoinaan saanut eliniäkseen haltuunsa lahjoitusmaan Savitaipaleelta ja vapautettu näin olen henkirahan maksusta. Vuonna 1658 henkikirjaan henkirahaa maksavaksi merkitty Simo Heikinpoika Kunttu toimi aikanaan komppanian varapäällikkönä ja hallitsi Kunttulan kylän Tappuran sotilasvirkataloa, Simon hovia. Tämän virkatalon pellon laidassa ja kylätien varressa sijaitsevaan isoon luonnonkiveen kiinnitettiin muistolaatta vuonna 1997. Luonnonkivi - rajamerkki - on vanhastaan tunnettu Simonkivenä. Perimätiedon mukaan se on saanut nimensä alueen silloisesta omistajasta ja haltijasta Simo Kuntusta. Monivuotisten selvitysten ja tutkimusten tuloksena Simo Kuntun asema ja rooli toisaalta Kunttujen sukuhistoriassa ja toisaalta paikallishistoriassa ja osin valtakunnallisessa historiassa alkoi hahmottua. Liioittelematta voidaankin sanoa, että yhteiskunnallisen asemansa puolesta Simo Kunttu on yksi Kunttujen sukuhistorian merkittävimmistä ja nimekkäimmistä edustajista. Tässä ja muussa Kunttuja koskevassa sukuselvitystyössä ovat kunnostautuneet ennen muuta Reino Kunttu, Kyllikki Haapalinna ja Pertti Kunttu. Tähänastisten sukuselvitysten mukaan osa Kuntun Sukuseuran jäsenistä polveutuu suoraan Simo Kuntusta. Simonkiven muistolaatta on ennen kaikkea Kunttujen ja Kuntun sukuseuran hanke. Hallitus toivookin, että Simonkivestä tulisi Kuntun sukuun kuuluvia yhdistävä sukuhistoriallinen muistomerkki. Samalla toivotaan, että Simonkivestä voisi kehittyä kotiseutuhistoriallinen ja matkailullinenkin nähtävyys. Savitaipaleen Kunttulan kylän Simonkivellä 8.6.1997 paljastetun muistolaatan hankki ja tilaisuuden järjesti Kuntun Sukuseura ry.
Tapani Kuntun puhe Simonkiven muistolaatan paljastustilaisuudessa 8.6.1997 Kunttulan kylä, SavitaipaleVastapaljastetussa muistolaatassa on luettavissa Simo Heikinpoika Kuntun syntymä- ja kuolinvuodet sekä tärkeimmät tehtävät ja toimet. Laatan teksti on seuraava: SIMON KIVI SAVITAIPALEEN KUNTTULAN KYLÄSSÄ ON ASUNUT SIMO
HEIKINPOIKA KUNTTU RATSUVÄEN
LUUTNANTTI KUNTUN SUKUSEURA RY. 1997 Mutta mitä näiden niukkojen elämäkertatietojen takana on? Millaisissa historiallisissa oloissa hän eli ja vaikutti? Mitä hänen elämässään oli sellaista, jonka takia olemme tässä ja hankkineet hänelle muistolaatan? Lyhyesti sanoen: kuka oli Simo Kunttu? 1600-luvun valtiollinen ja yhteiskunnallinen tilanneKaikkein helpointa on vastata kysymykseen, millaisessa yhteiskunnassa ja millaisessa Suomessa hän eli. Simo Kuntun elämä ja toiminta ajoittui Ruotsin - tai kuten aiemmin on ollut tapana sanoa Ruotsi-Suomen - suurvalta-aikaan. Kuningaskunnan itäraja, Stolbovan rauhan raja, kulki kaukana idässä: mm. Käkisalmen lääni, Karjalan kannas ja Inkerinmaa kuuluivat valtakuntaan. Samaan aikaan, kun Simo oli tulossa aikuisikään, Euroopassa oli päättymässä 30-vuotisen sodan nimellä tunnettu uskonsota. 1600-luvun jälkipuolisko oli - ottaen huomioon Ruotsin sotaisen historian - suhteellisen rauhallista aikaa. Meillä Suomessa kyseisen vuosisadan puoliväliä on totuttu kutsumaan rauhallisten ja vireän kehityksen vuosien takia "kreivin ajaksi" - kreivin ja kenraalikuvernöörin Pietari Brahen mukaan. Totta onkin, että Suomessa pantiin tuona aikana toimeen lukuisia uudistuksia, kehitettiin maan oloja ja perustettiin uusia kaupunkeja, mm. Lappeenranta sai tuolloin kaupunkioikeudet. Miten tutuksi Lappeenranta ehti Simolle tulla; entä itäisen Suomen ja Viipurin läänin keskus, Viipuri? Vastauksia vailla ollessamme voimme vain arvailla. 1600-luvulla valtakunnassa syveni entisestään syntyperään ja säätyyn perustuva yhteiskuntamalli. Ihmiset syntyivät, elivät ja kuolivat säädyssään; säätykierto oli vähäistä ja säätyjen väliset rajat ja erot selvät. Tässä suhteessa 1600-luvun yhteiskunta oli varsin epädemokraattinen ja staattinen. Muusta kun ei tiedetty, eikä ollut kokemuksia, tyydyttiin useimmiten asemaan ja kohtaloon. Kaiken kaikkiaan Simo Kuntun elinaikana meillä ja laajemminkin valtakunnassa saatiin elää varsin onnellisten tähtien alla, kunnes tultiin vuosisadan lopun suuriin nälkä- ja kuolovuosiin. Simo Kuntun kuoleman aikoihin 300 vuotta sitten Suomessa elettiin historiamme ankarimpia ja pahimpia nälkävuosia. Maassamme oli tuolloin noin puoli miljoonaa asukasta; näistä kuoli parin vuoden aikana lähes kolmasosa - siis likimain 150 000 ihmistä, kuka nälkään, kuka kulkutauteihin. Kyseisten nälkä- ja kuolovuosien synkin vaihe ajoittui juuri kevääseen 1697 - tasan kolme sataa vuotta sitten. Yksi noina vuosina kuolleista oli juuri Simo Kunttu. Ratsuväen luutnantti, lautamies, valtiopäivämiesEntä sitten Simo Kunttu ja hänen elämänsä ja toimintansa 1600-luvun jälkipuoliskon Savitaipaleella ja Suomessa? Tuon ajan suomalaisista - jos eivät olleet ylimpien säätyjen edustajia ja/tai yhteiskunnallisia vaikuttajia - on saatavilla varsin niukasti tietoja. Simo Kunttu kuului niihin asemansa puolesta etuoikeutettuihin, joista tiedämme hieman enemmän kuin mitä pelkät perustiedot kirkonkirjoissa kertovat. Simon isä Henrik Matinpoika oli aikoinaan saanut eliniäkseen haltuunsa lahjoitusmaan Savitaipaleelta ja vapautettu näin ollen henkirahan maksusta. Vuonna 1658 henkikirjaan henkirahaa maksavaksi merkitty Simo Heikinpoika Kunttu - myöhemmin ratsuväen luutnantti, lautamies ja valtiopäivämies - toimi aikanaan paroni ja ratsumestari Axel Creutzin komppanian varapäällikkönä ja hallitsi Kunttulan kylän Tappuran sotilasvirkataloa. Tämän mainitun ja ajat sitten tuhotun tai tuhoutuneen virkatalon pellon laidassa olemme juuri nyt. Tämä iso luonnonkivi, johon äsken paljastettu muistolaatta on kiinnitetty, on tiettävästi ollut virkatalon - Simon hovin - rajamerkki. Tämä iso kivi on vanhastaan tunnettu Simonkivenä; perimätiedon mukaan se on saanut nimensä alueen silloisesta omistajasta ja haltijasta Simo Kuntusta. Miten Simosta sitten tuli lautamies ja valtiopäivämies? Lähdetietojen puuttuessa taustasyyt ja valintakriteerit jäävät enemmän tai vähemmän päättelyn ja arvailun varaan. Ottaen huomioon Simo Kuntun virka-aseman sekä yhteiskunnallisen ja taloudellisen statuksen, ei mielestäni ole kovin suuri ihme, että hänet valittiin molempiin keskeisiin luottamustehtäviin. Lautamiehen toimessa Simo Kunttu oli runsaat kolme vuosikymmentä Savitaipaleen sekä Lappeen ja Taipalsaaren käräjillä. Ajan tuomikirjoissa on kosolti mainintoja hänen esiintymisestään ja toiminnastaan. Milloin Simo toimitti maanjakoa ja rajankäyntejä, milloin taas haasteita, ulosmittauksia ja verokatselmuksia. Rikostutkimusten avustamisetkaan ja yleisen järjestyksen pitokaan eivät olleet lautamies Simo Kuntulle vieraita. Kahdesti talonpoikaissäädyn edustajaksi - ja myöhemmin vielä ilman valtakirjaa - Ruotsin valtiopäiville Tukholmaan valittu Simo Kunttu on ilmeisesti varsin hyvin täyttänyt valtiopäivämiehelle asetetut vaatimukset. Hän oli paikallinen johtomies, kihlakunnassa arvossa pidetty ja luotettu talonpoika. Talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajan vaalissa seurakuntien talonpojat valitsivat papin johdolla edustajan tai edustajat kihlakunnan yhteiseen kokoukseen, jossa valittiin varsinainen valtiopäivämies. Valtion virkamiehillä, kihlakunnantuomareilla, maaherroilla ja jopa piispoilla oli tapana sekaantua, puuttua tai ainakin hienovaraisesti vaikuttaa talonpoikaissäädyn edustajien vaaliin. Lopulta ulkopuolisten viranomaisten sekaantuminen valintoihin kiellettiin, joskin maaherrojen piti jatkossakin katsoa, että talonpoikaissäädyn edustajat olivat "hyviä ja taitavia". Millaista sitten oli 1600-luvun valtiopäivämiehen - silloisen kansanedustajan - työ ja toiminta? Talonpoikaissäädyn edustajat saivat kihlakunnista Tukholmaan vietäväksi ja esitettäväksi toivomusasiakirjoja - rahvaan valituksia. Simo Kuntun tiedetään myös vieneen näitä "terveisiä" valtakunnan pääkaupunkiin. Asiakirjat kertovat, että vain ani harvoin toivomusasiakirjat, joita maaherrat vielä sensuroivat, johtivat toivottuun tulokseen. Toivomusasiakirjoille näyttää käyneen pitkälti samoin kuin tämän päivän eduskunta-aloitteille. Tuon ajan valtiopäivämiehen kustannuksista ja palkkioista kannattaa vielä mainita, että talonpojat joutuivat itse kustantamaan edustajansa matkan ja oleskelun Tukholmassa. Palkkionsa, kaksi hopeaäyriä manttaalilta, edustaja sai periä vasta matkalta palattuaan. Valitettavasti meillä ei ole valtiopäivämiesten - eikä siis Simonkaan - toiminnasta ja työstä Tukholmassa juurikaan tietoja, sillä talonpoikaissäädyn pöytäkirjoja alettiin pitää vasta 1700-luvulla. Koska käytettävissä ei ole muitakaan lähteitä, voimme vain kuvitella, miten Simo esiintyi, teki töitä ja viihtyi valtakunnan pääkaupungissa. Jäljelle on jäänyt kysymys, kuka oli Simo Kunttu - millainen ihminen hän oli? Minkä näköinen hän oli, mitä hän ajatteli, millaiset olivat hänen elämänarvonsa, mistä hän haaveili, mihin hän uskoi? Nämä ja vastaavantyyppiset kysymykset jäävät - ikävä kyllä - vastauksia vaille. Tässä suhteessa Simo jää tuntemattomaksi, joskin hän on meille muuten tunnettu, elänyt ja vaikuttanut historiallinen henkilö. Suku- ja paikallishistorian merkkimiesIlman tehtyjä sukuselvityksiä Simo Kunttu olisi ilmeisesti jäänyt vain nimeksi erilaisiin historiallisiin dokumentteihin - pahimmillaan ehkä täysin unohduksiin. Monivuotisten selvitysten ja tutkimusten tuloksena Simo Kuntun asema ja rooli toisaalta Kunttujen sukuhistoriassa ja toisaalta paikallishistoriassa ja osin valtakunnallisessa historiassa alkoi hahmottua ja saada selkeät mittansa. Liioittelematta voidaankin sanoa, että yhteiskunnallisen asemansa puolesta Simo Kunttu on yksi Kunttujen sukuhistorian merkittävimmistä edustajista. Samalla hän oli asuinpaikkansa ja lähipitäjien vaikutusvaltainen merkkimies - säätynsä arvostettu ja luotettu edustaja. Tehdyt sukuselvitykset ovat myös paljastaneet Simo Kuntun ja tämän päivän Kunttujen väliset yhteydet, kytkennät ja sukulaissiteet. Osa Kuntuista - Savitaipaleen sukuhaara ja mitä ilmeisimmin myös Merijoen sukuhaara - polveutuu Simo Kuntusta; muiden sukuhaarojen kytkennöistä Simoon ei ole varmaa näyttöä. Kuntun sukuseuran perustaminen vuonna 1991 onkin nähtävä luonnollisena seurauksena Kunttuja koskevan sukututkimuksen viriämisestä. Ovi Kunttujen menneisyyteen on nyt laajemminkin avattu - kiitos Savitaipaleen osalta Reino Kuntun, Merijoen haaran osalta Kyllikki Haapalinnan sekä Yläsommeen haaran osalta Pertti Kuntun. Kuntun sukuseurasta on lyhyessä ajassa tullut kiintopiste, joka yhdistää samannimisiä ja -sukuisia ihmisiä. Parhaimmillaan sukuseura antaa taustan, toiminnan perusteet, identiteetin sekä asian ja aatteen kuulua yhteen. Sukuselvitysten edistyessä ja Simo Kuntun aseman ja roolin vahvistuessa Kuntun sukuhistoriassa alettiin sukuseuran hallituksessa miettiä tapaa miten muistaa tätä suvun merkkimiestä. Hanketta vauhditti tieto siitä, että vuosina 1696/1697 tulisi kuluneeksi 300 vuotta Simo Kuntun kuolemasta. Parin vuoden suunnittelu- ja valmisteluvaiheen jälkeen päädyttiin tähän nyt nähtävillä olevaan ratkaisuun. Simo Kuntun muistolaattahankkeen toteuduttua haluan erityisesti kiittää seuran hallituksen jäsentä Reino Kunttua, joka ilmeisesti ensimmäisenä ideoi Simonkiven muistomerkkihankkeen. Hän ansaitsee myös tunnustuksen siitä, että idea pysyi riittävän pitkään esillä kypsyäkseen viime vuonna toteutusasteelle. Kiitän myös muita hallituksen jäseniä sekä kaikkia muistolaatan suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneita henkilöitä ja yhteisöjä. Simonkivi - kotiseutuhistoriallinen muistomerkkiSimonkiven muistolaatta on ennen kaikkea Kunttujen ja Kuntun sukuseuran hanke. Hallitus toivookin, että Simonkivestä tulisi Kuntun sukuun kuuluvia yhdistävä sukuhistoriallinen muistomerkki. Samalla toivomme, että Simonkivestä voisi kehittyä kotiseutuhistoriallinen ja matkailullinenkin nähtävyys. Tässä hankkeessa on myös laajemminkin kysymys kotiseututyöstä, kotiseuduntutkimuksesta ja paikalliskulttuurin vaalimisesta ja esille tuomisesta. Simonkivi muistolaattoineen on osa Savitaipaleen paikallishistoriaa ja paikalliskulttuuria; olihan Simo Kunttu nimenomaan savitaipalelainen. Tuskin olisikaan Savitaipaleen Kunttulaa ilman Simo Kunttua! Mikä meitä tämän päivän ihmisiä - Kunttuja - yhdistää 300 vuotta sitten kuolleeseen ratsuväenluutnanttiin, lautamieheen ja valtiopäivämieheen, Simo Kunttuun? Kysymys on viime kädessä nimestä, samasta ja yhteisestä sukunimestä - siis Kuntun sukuun kuulumisesta. Samalla tässä on kysymys selvästi osoitettavasta sukulaisuudesta, samaan sukuhaaran kuulumisesta ja viime kädessä eri sukuhaarojen yhteisistä juurista, jotka tämänhetkisten tietojemme mukaan ovat todennäköisesti Etelä-Karjalassa ja Savitaipaleella. Ihmisellä on tunnetusti tarvetta kuulua ja samastua johonkin sidosryhmään tai viiteryhmään. Kunttu-nimi ja Kuntun sukuseura erottaa meidät tietyn ryhmän jäseniksi ja samalla omaksi itseksemme. Tunnettuahan on, että henkilöllisyytemme ja yksilöllisyytemme - identiteettimme - rakentuu huomattavalta osaltaan juuri nimelle ja sukunimelle. Vaikka 1600-luvulla eläneestä Simo Kuntusta on ajallisesti pitkä matka tähän päivään, asiallisesti etäisyys tuskin tuntuu näin pitkältä.
|
||||||
|
|
|
||||||
|
|
|
||||||
